Ei kiva.

Hei kaikki!

Tämä kuukausi on ollut ehdottomasti minulle, henkilökohtaisesti, raskain ja ahdistavin kuukausi tähän mennessä. Edes facebookiton ja tipaton eivät pääse näille turhautumislukemille. Selvisin ensimmäisen viikonlopun, joka piti sisällään eräillä pienikokoisilla festareilla käynnin ja eräät rennot kotibileet, ilman meikinhiventäkään. Selvisin kaksi työpäivää Anolalla, selvisin ajotunnin ja sitten se tapahtui. Häpeällinen ratkeaminen meikin polulle. Sulkavan soudut ja rakkaan ukkini hautajaiset. Ei. En selvinnyt enää. Meikkasin kahtena päivänä. Niin. Rikoin meikitöntä, koska en enää kestänyt sitä tunnetta, minkä meikitön minulle antaa. Shame on me.

Tahdon kertoa siitä tunteesta, kun meikkasin vaikken olisi saanut.

Tunsin oloni jo ennen sitä petturiksi ja vakuuttelin itselleni vähän väliä, että voin meikata. Päässäni takoi kokoajan ääni, joka houkutteli ja pyrki oikeuttamaan meikkaamisen. Se ei hiljennyt, eikä omatuntoni ääni ollut tarpeeksi vahva ja kantava, vaan siirryin meikkaamaan. Sitten se tapahtui. Se odottamaton käänne. Meikkaaminen ei tuntunut läheskään niin hyvältä, kuin odotin sen tuntuvan. En omasta mielestäni näyttänyt yhtään sen kauniimmalta tai kivemmalta, vaan oikeastaan vaan suttuiselta versiolta puhtaasta katjasta. En osannut meikata niin kuin olisin halunnut! En pitänyt siitä meikistä, jonka itselleni loin ja ahdistuin entistä enemmän. Olin rikkonut meikitöntä, enkä edes saanut siitä tarpeeksi tyydytystä. Sain entistä huonomman fiiliksen. Olin siis ruma, vaikka tunkisin naamaani mitä.

Onko meikittömän idea siis tämä: jos olet ruma, olet ruma meikinkin kanssa? Koska siltä minusta tuntuu! Meikitön on saattanut kaiken ahdistavuutensa keskellä näyttää oikeat kyntensä. Meikki olikin vain illuusio mielessäni, illuusio jonka mukaan näytän paremmalta meikin kanssa. Voi olla, etten näytä ihan näin rumalta, kuin miltä ilman meikkiä näytän, mutten voi koskaan saada itsestäni kaunista. Tai voi olla, etten osaa meikata itsestäni kaunista. Turhauttavaa! En tiedä miten nämä havainnot itsestäni ja meikittömästä vaikuttavat tulevaisuuteeni, mutten näe tästä kuukaudesta mitään hyötyä enää. Tämä vain alentaa itseluottamusta, puhumattakaan itsevarmuudesta. 

Jaana ei keksinyt mitään muuta rankaisua, kuin omantunnon tuskat. Omatuntoni päätti keksiä rangaistuksen. Korvaan nämä meikilliset päivät jatkamalla meikitöntä kaksi päivää pidempään. Eli minun meikittömäni loppuu 3.8, kun Jaanalla se loppuu 1.8. Joidenkin mielestä rangaistus on liian helppo, joten jos tiedät paremman tavan rankaista sääntöjen rikkomisesta, niin kerro ihmeessä.

Erittäin kaunista ja meikillistä kesää muille, jotka eivät haasteeseemme uskaltautuneet! Tässä pari kuvaa ihmisistä, joita meikki muuttaa hyvinkin paljon.

:-(

Jaana jo kirjoitteli tuntemuksia meikittömästä tänne. Ajattelin itsekkin vähän kertoilla. 

Olin varma, etten selviä edes ensimmäisestä viikosta. Selvisin kuin selvisinkin, mutten ole vielä varma, voinko selvitä kokonaista kuukautta. Meikki on itselle niiin tärkeä osa elämää. Se on asia, jonka parissa tahdon työskennellä tulevaisuudessa. Meikkaaminen on miellyttävää monesta syystä. Niistä hyvin pinnallisista ja joistakin ei niin pinnallisista syistä. Kun olen meikannut, tunnen näyttäväni hyvältä ja tunnen kiinnostuvani eritavalla ympäristöstäni. Eri asiat painuvat mieleen, olen sosiaalisempi, nauravaisempi ja kaikinpuolin tyytyväisempi. Meikittömänä en jaksa kiinnostua siitä mitä ympärilläni tapahtuu. Tahdon pyydellä anteeksi sitä, etten jaksanut nähdä vaivaa aamulla (johtuu varmaankin yhteiskunnan luomista pinnallisista normeista, jotka niin pyrin täyttämään). Meikittömyys tulee olemaan vaikein kuukausi. Edes rintaliivitön ei päihitä tätä kuukautta, koska pienirintaisuuteni puitteissa kuljen harvakseltaan ilman rinnoille suunnattua tukea. 

Olen siis ahidistunut ja varma siitä, etten selviä tätä kuukautta ilman meikkiä. En jossain määrin tahdokkaan. En tahtoisi millään aiheuttaa itselleni tarpeetonta paniikkia ja ahdistusta, etenkin kun tiedän, ettei tämä kuukausi muuta meikkaamistottumuksiani juurikaan, korkeintaan unohdan miten piirtää tasainen viiva eyelinerillä tai miten saada kulmakarvoista kivat. Aion silti yrittää, vaikka kirpaisi, sattuisi ja masentaisi kuinka paljon. Aion haastaa itseni ja laittaa itseni kunnolla likoon. Kyllä tämä kuukausi nopeasti menee. Toivottavasti. Huhhuh. 

"Hups, pääs lipsahtamaan..."

Otsikon lausahdus sopii tässä tilanteessa pariinkin kohtaan:
"Hups, pääs lipsahtamaan blogin päivittäminen."
"Hups, pääs lipsahtamaan ruma sana."

Eli tosiaan. Tämän kuun -ton on ollut kiroiluton. Ainakin kovasti se sitä on koittanut olla. Niinkuin moni voi arvata, rumia sanoja on saattanut päästä lipsahtamaan pari. Tai muutama. Ja ehkä kourallinen lisää. Lipsahdukset sijouttuivat kuitenkin vain alkukuukauteen. Oli todella hankala olla kiroilematta, kun oli jo tottunut siihen, että aina silloin tällöin kirosana saattoi sopia lauseeseen ja sen sanomaa tehostavana täytesanana. Nyt kun on iskostanut päähänsa ajatuksen siitä, että ei saa kiroilla, ei niitä kirosanoja enää tulekaan. Korvikkeita niille kuitenkin löytyy kuten vitsi, hitsi tai virnistys. Joskus vaan niitä tehostesanoja tarvitsee ja korvikkeet on täyttänyt tämän kiroiluttoman aukon osaltaan riittävän hyvin.

Katjan kanssa keskustelimme kiroiluttomasta ja molemmat olemme huomanneet saman asian: kiroilu kuulostaa tosi pahalta. Se oikein särähtää korvaan! Jos kuulee jonkun kiroilevan, tulee päähän ajatus: "Ei noin saa tehdä!" Kiroilusta on nyt melkein tullutkin asia kielletyllä listalla. Näin kävi monelle muullekin kuukauden kohteena olleelle asialle: tipattoman jälkeen tuntui väärältä juoda, herkuttoman jälkeen väärältä syödä herkkuja ja nyt ei vaan enää saa kiroilla. Aijonkin ottaa tästä kuusta opikseni ja vähentää kiroilua. Voisin jopa pitää tämän kiroiluttoman ajatuksen päässäni ja käyttää ainostaan korvikkeita. En halua kuulostaa enää siltä kirosanojen tulvalta mikä ennen olin.

Se kirouluttomasta!

Huomanna on se päivä! Se mörkö, jonka tuloa olemme kauhulla odottaneet... Se päivä, jolloin alkaa meikitön! Se on aivan ovella. Ideanahan on siis se, että kuukauteen emme saa meikata, kuten nimestä voikin jo aavistaa. Ei minkäänlaista meikinhiventä naamatauluun!
Hirvittää. Nimittäin meikitön naamatauluni on aivan jotain muuta kuin kaunis, suorastaan hirveä. On sitä punaista näppyä, punoittavia poskia, tummia silmänalusia, olemattomia ripsiä ja kulmakarvoja. Ripsien ja kulmien olemattoman vaalea väri korostuu vielä entisestään värjättyyn tummaan tukkaani niitä verraten. Mistä nyt saan valoa ja väriä kalpeille kasvoilleni jos en meikistä!? Eihän sitä kehtaa enää missään näyttäytyä.

Tältä kuukaudelta toivonkin, että opin kulkemaan ilman meikkiä huoletta ja kantamaan itseäni juuri sellaisena kuin olen. Onko meidän oltava sellaisia siloposkisia ja räpsyripsisiä kaunottari, mitä mainokset ynnä muut meidän päihimme täydellisestä naisesta iskostavat? Ei tosiaan! Tähän ajatukseen nojaten kohdistan kohti meikitöntä.

Totuttelu meikittömään alkoi jo viikko sitten meikin vähentämisellä. Kohta se poistuu kokonaan. Nyt laitan vielä meikin rippeet naamalleni ja suuntaan töihin.

- Jaana

TVtön

Heissan!

Tosiaan on ollut sen verran kiireitä, että ei ole juurikaan blogitekstejä kerennyt kirjoittelemaan. Eipä ole kerennyt juuti telkkariakaan katselemaan! Nyt kuitenkin liikeni hetki keskittyä kirjoittamiseen. Selvennetään siis nyt heti alkuun, että Jaana on se, kuka täällä tällä hetkellä kirjoittelee.

Eli nyt. Meneillään on telkkariton. Hui. Tosiaan telkkari on aina ollut aika "suuressa" osassa mun elämää, joten homma on aikalailla juurtunut tapoihin. Meilläkin kotona telkkari on päällä koko ajan. Eikä vain yksi telkkari vaan kaksi! Tämä kiusaus ei kuitenkaan tässä kuussa juurikaan pääse häiritsemään. Yleensä telkkarista tulee seurattua vähintään kahta sarjaa aktiivisesti ja sitten on myös nämä ohjelmat, joita tuleee katsottua sillontällön, aina kun huomaa sen telkkarista tulevan. Tähän kuuhun osuivat myös täydellisesti Euroviisut ja jääkiekon MM-kisat. Enpä olisikaan näitä halunnut nähdä! Euroviisuhulluna hieman harmitti ettei kyseisiä kisoja päässyt seuraamaan. Ruudun tuijottaminen on ollut yleensä myös se asia, jota tehdään, kun ei ole mitään tekemistä. Tai silloinkin kun tekemistä on aivan liikaa... Se on hyvä pakopaikka arjesta.

Kesä on itselleni kuitenkin niin kiireistä aikaa, että aikaa telkkarin töllöttämiseen ei juurikaan ole. Päivät kuluu omassa kahvilassa työskennellen, neljän seinän sisällä, aurinkoa piilossa, munkin tuoksussa. Iltaisin olisi aikaa telkkaria katsellakin ja sitä kaipaisinkin, rauhoittumista hoppuisen päivän jälkeen: naminami ruokaa ja joku hyvä elokuva. Oijoi... Ja nimenomaan telkkarista tämä! Tottakai olisi tietokone, mutta sen ruutu on monta kertaa telkkarin ruutua pienempi. Ei se ole sama asia! Kelpaa se kuitenkin pahan paikan tullen. Onneksi netistä löytää salkkarit, mutta kaikkea ei sieltä löydykään. Harmi.

Telkkarin ruutua onkin yllättävän vaikea vältellä, niin kuin Katja jo totesikin. Ruutuja on vähän joka puolella eikä niitä edes aina tajua. Yllättävän helposti katse vain kääntyy siihen suuntaan. Ja jää sinne! Täytyy siis myöntää, että kyseistä ruutua on tullut pari kertaa tässä kuukauden aikana vahingossa vilkaistua. Kovin tuskallinen tämä kuukausi ei kuitenkaan ole ollut, mutta kaipuu TV-ruudun ääreen alkaa jo olla suuri. Huomaa tässä kuintenkin, että ilman tätä, Katjaa lainaten, "litteää laattaa" voi kuitenkin elää.

Pitkän kirjoitustauon jälkeen teksi voi olla aika kummallista luettavaa, mutta toivottavasti siitä edes jonkinlaisen selon saa! Kohta kirjoitellaankin sitten jo kiroiluttoman merkeissä, vitsit.

-Jaana

Telkkariton!!!!!!!!!!!!

Täällä kaivataan päivitystä!

Telkkariton siis meneillään. Ollut jo hyvän aikaa, puoli kuukautta. Varmaan ihan hyvä laittaa ihan alkuun säännöt:

- Ei saa katsoa TV ruutua
- Saa katsoa tietokoneelta, puhelimesta, "pädistä", leffassa jne. ohjelmia, leffoja, dokumettejä jne. MUTTA EI TV -nimellä varustetuista tekniikan laitteista.

Moni ajattelee säännöt kuultuaan, että no just, toihan on ihan helppoa. Miksette haasta itteenne? Mutta voin rehellisesti kertoa tämän olleen aikamoista kidutusta aika-ajoin. Mikään ei ole helpompi ohjelmien katselupaikka kuin TV. TV:tä ei tarvitse ladata, eikä tarvitse pelätä nettiyhteyden kaatumista. Ohjelmat telkkarissa ovat siinä sillä hetkellä, ei tarvitse alkaa ladata jostain maksullisesta tai maksuttomasta paikasta monen tunnin operaatiolla yhtä elokuvaa, vaan sen voi katsoa siinä ja nyt. Tosin, TV:ssäkin saattaa joutua odottelemaan ohjelman alkamista, eikä itse voi päättää muuta kuin mitä kanavaa tahtoo katsoa. SILTI! TV on useimpien kotien keskiössä, siinä niin, olohuoneessa. Esim. meillä, äiti tulee kotiin töistä, TV käynnistyy ja kohta koko perhe hilautuu sohvalle tuijottamaan mitä maaginen, ei boksi vaan litteä laatta, mahtaa sanoa. Minä tuijotan seiniä tai selailen puhelinta, josta tulee ajan kanssa loppumaan akku.

Jotkut eivät ole vieläkään vakuttuneita tämän kuukauden haasteesta, joten lisään suuuuuuret suomalaisia koskettavat tapahtumat. Euroviisut ja jääkiekon MM. Kiva. Niitä ei seuratakkaan perinteiseen tapaan telkusta, vaan joko tyydytään kuuntelemaan tai sitten etsitään vaihtoehtoisia ratkaisuja internetin puolelta. Paikan päälle voisi mennä katsomaan, mutta aika hintavaa. Esiin astuu siis taas vaikeuksia. Itse asun korvessa ja jo tietokoneen virittäminen jonnekkin on olevinaan työlästä. Lisätään sitten nettiyhteyksien naurettavuus. Homma ei mene niin, että nettiyhteyttä joko on tai ei ole. Nettiyhteyttä voi olla vähän, niin minimaalisesti, että jo ajatus kokonaisen pelin lähes livenä katsomisesta on kaukainen unelma. Lisätään kaikki viiveet, kuvan äkilliset katoamiset ja todetaan, ettei tarvitsekkaan nähdä juuri tätä peliä. Inhottavaa sekoilua.

Kaiken tämän lisäksi telkkareita on käytännössä kaikkialla. Tässä muutama viikko takaperin mentiin erääseen "pubiin" istumaan ja juomaan yhdet tai kahdet. Siinä aikani seurailin TV:n näytöltä karaoke laulannan sanoja, kunnes tajusin mitä juuri tein. Siellähän oli TV!! Telkkareita kohtaa yllättävissä paikoissa ja tilanteissa, missä ei ole välttämättä ennen tajunnut tuijottavansa telkkaria. Odotusaulat, baarit ja kaikki muut, missä TV yhtäkkiä pamahtaa eteen, varoittamatta. Myös joskus telkkarin kuvaruudulta tulee sellaista materiaalia (nyt tarkoitan ihan vaikka pleikka peliä tai kaupassa pyöriviä mainoksia), ettei ensin edes tajua katselevansa telkkaria. TV on niin monimuotoinen viihdyttäjä ja kanssaolija, että sen vältteleminen on yllättävän vaikeaa. Ja joskus käy vielä niin "hassusti", että yksinkertaisesti vain unohtaa ettei saa katsoa ja tuijottaa hyvänkin aikaa jotain hyvääkin ohjelmaa. Sitten valpastuu ja miettii, että mitäs nyt.

Jos joku vielä miettii, että LOL yrittäkää, niin löytyy vielä yksi inhottava seikka tästä telkkarittomasta. Tämä seikka ei ole yllättävä, vaan se todetaan jokaisen kuukauden kohdalla AINA ja se oikeastaan on koko tämän vuoden juju. Televisio on meille, ainekin minulle, yksinkertaisesti niin suuri tottumus ja arjenasia, että koen pientä eroahdistusta. En tosin yhtä suurta kuin facebookin kanssa, mutta eroahdistusta silti. Vaikka olenkin maailman huonoin sarjojen seuraaja TV:stä, koen tämän kuukauden yllättävän haastavana. Kotona jatkuvasti pauhaava telkkari, iltojen ilo, on nyt vain melu, jonka katsominen on väärin. . Minussa on taas henkinen aukko.

Kuitenkin on pakko kaikkien näiden haastavuuksien jälkeen todeta, että voisin elää ilman TV:tä. Se ei varmaan olisi vaikeaa heivata tuota kapistusta pois ja varmaan osaisin selvitä hyvinkin. Kaikkeen tottuu ja tämän kuukauden suurin vaarantaja onkin muut kanssaeläjät, jotka nauttivat telkkarin tuomaa viihdykettä.

Ihan loppuun vielä ilmoitan, että tämän tekstin kirjoitti Katja aivan yksin oman pikku pääkoppansa avulla, koska haastekumppanini Jaana on kaukana työskentelemässä koko kesän. Yhteisiä kirjoitushetkiä saa varmaan hakemalla hakea, mutta toivottavasti niitä tulee ja toivottavasti Jaanakin löytää tiensä kirjoittelemaan tänne.

- Katja (älkää soimatko kirjoitusvirheistä joille olen sokeahko)

Herkuton päättymäisillään!

Olemme olleet lähes kuukauden ilman herkkuja. Herkuton on sujunut heikosti Katjalla, koska Katja sortui eräänä aamuna yllättävään muffinssiansaan. Jaana on pysynyt lujana ja vain unelmoinut ja nähnyt unia herkuista. Miten rakankaisemme Katjaa? Sanokaa te, Katja itse kokee jo saaneensa rangaistuksen, koska tuntee häpeää sekä valtavaa mielipahaa tilanteesta.

Olemme kehitelleet herkkujen tilalle vaihtoehtoisia naposteltavia, esimerkiksi elokuvan ajaksi. Jaana kehitteli ruissipsejä (jotka periaatteessa ei sipsejä, kuten pringles) ja niihin dippiä ja perunasalaattia. Ja molemmat söivät viinirypäleitä, koska ne ovat kuin hedelmien sipsejä ja karkkeja.

Haastavaksi tämän kuun on tehnyt musikaali, jossa meitä näyttelijöitä hukutetaan kaikenlaisiin herkkuihin. Sipseihin, suklaaseen, leivoksiin jne. "Ei kiitos". Harmiksemme emme ennen tätä kuuta edes ajatelleet, että musikaalissa olisi näin paljon herkkuja tarjolla. Muita haastavuuksia: ensimmäinen pääsiäinen ilman suklaamunia, mummot (koska pakottava tarve tehdä kaikenlaista hyvää) ja erittäin jäätelönhimoa kasvattava sää.  Mutta kuu kääntyy jo loppu puollelle ja homma alkaa olla paketissa.

Plussat ja miinukset:
+ ei niin paljon kaloreita (ei kyllä näy vaa'assa..)

- joka paikassa herkkuja ja niiden näkemiseltä ei voi välttyä.
- herkun määritteleminen
- ahdistus ja "painajaiset"

Tiivistelmä:
Herkuton osoittautui yllättävän haastavaksi, eikä se tuottanut mielihyvää, kuten alkoholiton tuotti.

Kohti seuraavia haasteita, seuraavassa postauksessa telkkarittomasta lisää.
Jäätelöä himoiten,
Katja ja Jaana

ps. emme jaksa oikolukea sokerinpuutteen johdosta, pahoittelut.

Hups! No mennään sitten vaikka herkuttomalla.

Jotain tapahtui ja blogin kirjoittaminen jäi. Viime kuukausikin jäi. Jo heti ensimmäisen viikon jälkeen todettiin valheettoman olevan liian monimuotoinen haaste meille. Ehkä rehellisyys olisi mennyt helpostikkin, mutta sarkasmin määrä (etenkin jaanalla) oli niin holtitonta, että kokoajan piti korjailla sanomisiaan. "Joo tosi kiva paita.. Eiku siis toi on kyl aika ruma". Valheetonta oli myös niin vaikea määritellä ja tarkastella, että päätettiinkin pitää myöhästelemätön. Aloitettiin se joo, muttei jaksettu tänne blogin puolelle kirjoitella ja niinhän siinä kävi, ettei sitten loppujen lopuksi sitäkään tehty loppuun. On siis hyvin tärkeää tulla tänne kirjoittelemaan tai kaikki menee päin metsää.

Kuukausien järjestys on siis muuttunut. Uusi järjestys tulee tässä:
huhtikuu: herkuton
touko: telkkariton
kesä: kiroiluton
heinä: meikitön
elo: ostoton
syys: autoton
loka: lihaton
marras: rintaliivitön
joulu: sheivaamaton

JA NÄITÄ EI MUUTETA!!!!!!!

Nyt olisi sitten vuorossa herkuton. Maanantaina alkoi, koska siitäkin oli epäselvyyksiä. Emme voikkaan noudattaa meidän alunperin suunniteltua järjestelmää, koska ostoton tälle kuukaudelle olisi ollut kidutus. Ylioppilasjuhlamekot saattaisivat pompata esiin juuri tällä kriittisellä kuukaudella. Herkuton tuntui ihan järkevältä ja aikaan sopivalta. Sitten muistimme musikaali ensi-illan, jossa tarjoillaan jos jonkinmoista herkkua. Noh, enää ei kyllä varmasti peruta tätä muutosta, koska liika säätäminen tekee tästä vaikeampaa, epäselvempää ja tehottomampaa. Varmaan kaikki lukijamme (joita siis on tosi monta) ovat ihan samaa mieltä. Viime kuukauden säädön takia koko homma meinaa kaatua ja nyt on sitten vuoro nostella sitä pystyyn ja kokeilla josko tämä homma pysyisi kasassa.

Herkuton tulee olemaan itselleni ihan kamalan vaikea. Olen hyvin perso jäätelölle ja en tiedä miten selviän tämän viikon alle kuukauden ilman jäätelöä. Muut herkut on vähän helpompi välttää, koska niitä tulee harvemmin osteltua. Karkit ei tuota mitään ongelmaa, koska en ole oppinut hotkimaan tai edes ostamaan karrkipusseja. En muista milloin viimeksi olen ostanut karkkipussin ja syönyt sen kokonaan. Siitä nimittäin on jo aikaa.

Herkuttoman ongelma oli myös sen rajaaminen. Jaanalle esim. kala on suurta herkkua, vaikka kala on terveellistä. Pitäisikö meidän syödä yksi kokonainen kuukausi pelkkää pahaa ruokaa, ruokaa josta emme nauti millään tasolla? Kuulostaa aika julmalta ja jopa kidutukselta. Päätimme rajata herkuttoman näin:

-  ei leivoksia
- ei karkkia (salmiakki, suklaa, hedelmäkarkit, toffee yms.)
- ei jäätelöä
- ei sipsiä

Mutta saa syödä:
- pannaria ilman hilloo XD
- jugurttia
- rahkaa
- ruokaa

Ja pitää muistuttaa, että ollaan oltu herkuttomalla tämän kuun seitsämännestä päivästä lähtien! :-)